Kärttyne Kani asuu melkein maalla ja on neljän lapsen äiti. Hän rakastaa lapsia ja tätä kautta hän on tullut rakastamaan myös lastenvaatteita. Koska Kärttyne Kani osaa ommella, hän valmistaa lasten näköisiä lastenvaatteita itse. Välillä voi ompelupöydältä valmistua lapsenmielinen vaate aikuisellekin.

Kanivaatteet ovat Kärttysen Kanin käsitöitä ja henkivät sitä aikaa, jolloin hän itse oli ihan pieni. Vaatteissa on tosin tuulahdus myös ajasta, jona Kärttynen Kani ei ollut vielä edes oman emonsa haaveissa.

Kärttynen Kani piirtää itse kaavansa, etsii materiaalit ompelemiinsa vaatteisiin pääosin kirpputoreilta, mutta toisinaan uutena kaupastakin. Hän käyttää vanhaa ja keksii uutta.

Kärttysen Kanin mielestä vanhat verhot voivat olla upea takki ja vanhoista lakanoista tekee monta kaunista hattua. Kaikki tuotteet ovat uniikkeja käsitöitä, mutta joskus voi siis samasta kankaasta syntyä muutamakin tuotos. Tilauksesta kanivaatteen saa toki myös omasta kankaastaan.

Kaikki kankaat on pesty 40-60 asteessa Allegrolla ja rumpukuivattu ennen ompelupöydälle menoa.


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Pehmoharjoittelua




Tänään päätin kokeilla onnistuisinko tekemään Kärttyisen Kanin lakanasta ja vanusta.
Sain idean ihanalta ystävältäni, joka ehdotti että vaatteiden lisäksi ompelisin tuleville wanhanajan markkinoille myös pehmoja.
Hiukan vaatii kaava vielä hiomista, mutta kiva Kani tuli ja jos ei muuta, niin Helmi ilostui uudesta unikaverista ikihyviksi.

3 kommenttia:

  1. Ihan törrrkeen hieno tää! Juha ihastu heti ikihyviksi. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. No juu, sehä o Kärttyne Kani iha ite! Tosi hiano!
    -Hanna-

    VastaaPoista
  3. Ihana pupunen!!!! :D
    Aivan täydellinen unikaveri, halittavan lötkö!
    -Päivi Turuust-

    VastaaPoista