Kärttyne Kani asuu melkein maalla ja on neljän lapsen äiti. Hän rakastaa lapsia ja tätä kautta hän on tullut rakastamaan myös lastenvaatteita. Koska Kärttyne Kani osaa ommella, hän valmistaa lasten näköisiä lastenvaatteita itse. Välillä voi ompelupöydältä valmistua lapsenmielinen vaate aikuisellekin.

Kanivaatteet ovat Kärttysen Kanin käsitöitä ja henkivät sitä aikaa, jolloin hän itse oli ihan pieni. Vaatteissa on tosin tuulahdus myös ajasta, jona Kärttynen Kani ei ollut vielä edes oman emonsa haaveissa.

Kärttynen Kani piirtää itse kaavansa, etsii materiaalit ompelemiinsa vaatteisiin pääosin kirpputoreilta, mutta toisinaan uutena kaupastakin. Hän käyttää vanhaa ja keksii uutta.

Kärttysen Kanin mielestä vanhat verhot voivat olla upea takki ja vanhoista lakanoista tekee monta kaunista hattua. Kaikki tuotteet ovat uniikkeja käsitöitä, mutta joskus voi siis samasta kankaasta syntyä muutamakin tuotos. Tilauksesta kanivaatteen saa toki myös omasta kankaastaan.

Kaikki kankaat on pesty 40-60 asteessa Allegrolla ja rumpukuivattu ennen ompelupöydälle menoa.


torstai 8. lokakuuta 2009

Siilihaalari ja iloinen Heppu








Eka isompi aplikointityö valmistui tänään ja olen lopputulokseen äärettömän tyytyväinen! Limet velourhaalarit , joiden kummallakin puolella komeilee syksyinen siili, saivat seurakseen kanttausten kanssa samasta kankaasta trikoopaidan.
Hermanni kantaa uusia haalareitaan ylpeänä ja itse olen niin innoissani näistä aplikointijutuista, että menen heti aloittelemaan uutta haalaria ja taitaapa ompelupöydältä tulla lähipäivinä velourpaitakin hauskalla aplikoinnilla.

Haalarit ovat siis kokoa 74/80 ja tämä kappale on ihan omaan käyttöön Hermannille ommeltu...tulevaisuudessa jos aikaa riittää voin samanmoisia tehdä myyntiinkin.
Nähtäväksi jää miten pitkään aplikointi-intoni kantaa -käyn hiukan fiiliksellä näissä ompelujutuissani ;)

torstai 1. lokakuuta 2009

Hermannin ihana "vauva"lakki





Tänään puikoilta pujahti aivan loistavan käytännöllinen, ja kaikessa vauvamaisuudessaan hurjan hurmaava paksuhko puuvilla/merinovillainen kudottu syysmyssy.
Näitä täytyy tehtailla myös vauvakokoja, mutta on kyllä tällaiselle yli 1-vuotiaallekin tosi hyvä. Myssy peittää takuuvarmasti korvat, pysyy päässä tuulella kuin tuulella, tulee alas niskaan, eikä jätä otsaakaan paljaaksi paleltumaan.
Oli palkitseva kokemus onnistua mallista kutomaan myssy, ilman minkäänlaisia ohjeita. Olen luullut olevani kutomisessa hiukan peukalo keskellä kämmentä ja siksi tämä tuotos nosti itsetuntoa roimasti :D
Hermanni saa siis nauttia tästä ihanan pehmoisesta ja lämpimästä myssystä, mutta tilauksesta teen kyllä muillekin :)

tiistai 29. syyskuuta 2009

Pöllynen hyppäsi syyspipoon...





Pitkän hiljaisuuden jälkeen minut vei tänään mukanaan virkkausvimma.
Ekana tuotoksena syntyi ihan tavallinen virkattu neliöpipo, Hermannille mittatyönä tehty ja otsalle hyppäsi hieman pöllämystyneen oloinen pöllö.
Tosi mukavan tuntuinen, hiukan erilainen syyslakki.
Kuten mallin ilmeistä pystytte päättelemään, hän ei olisi lakki päässä ollut millään enää sisällä, vaan halusi lähteä siltä istumalta ulkoilemaan -viimasta viis ;)

perjantai 11. syyskuuta 2009

Pöllynen #1



Eka pöllö Pöllynen valmistui vielä ennen kuin kankaat viikkautuivat vintille viikonloppuloman ajaksi.
Pöllynen on ollut ennen vartaloltaan verhoa ja siiviltään & räpylöiltään pöytäliinaa. Hän on vartaloltaan 22cm mittainen ja jää odottamaan seuraajiaan. Toivon saavani näitä ison läjän valmiiksi ennen wanhanajan markkinoita. Toki hän on MYYNNISSÄ nytkin ja hintaa Pöllyseltä löytyy 18€.
Itse olen pehmoista eniten mieltynyt Pöllyseen...halittavan suloiseen, hiukan tärähtäneen oloiseen pöllöön <3

torstai 10. syyskuuta 2009

Retrohaalari vanhasta kauluspaidasta















Tänään syntyi kirpparilta löytyneestä naisten kauluspaidasta retrohaalarit.
Melkoisen unisex-malli, mutta kuten huomaatte haalari meidän tosi hoikalle pojalle hiukan leveä. Tosin 80cm on kokonakin Hermannille vielä iso...hän nyt vaan toimii mallina. Näin ollen kuitenkin siis normaalivartaloisen vauvan haalari.

Ihan sisähaalarista on siis kyse ja vaikka kauluspaidasta olikin pesulappu leikattu pois, veikkaisin materiaalin olevan jotain puuvillan ja keinokuidun sekoitetta. Neuloshaalarissa löytyy joustoa ja se antaa siis kivasti liikkeen mukana periksi.

Vetoketju on uusi, kuten myös kantit, mutta siis kangas kierrätettyä.
Paidan etutaskusta taiteilin peppuun suloisen takataskun, kuitenkin sijoittaen sen siten, etteivät napit paina istuessa.

Haalarin koko on 74/80 (ehkä kuitenkin ennemmin reilu 80cm) ja se on MYYNNISSÄ hintaan 29€

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Vielä yksi tälle yölle...



Vielä kolmas Efelantti ja niin se taas meni, että kolmas kerta toden sanoo!
Jebaa, siitä tuli kivan mallinen, kun tarpeeksi fiksaili.



Eka myyntiin menevä Efelantti



Nyt onnistui toi kaava paremmin ja olen lopputulokseen tyytyväinen.
Vanhasta lakanasta syntyi siis historia toinen Efelantti ja hän menee MYYNTIIN hinnalla 18€.
Korkeutta Efelantilla on n.20cm ja leveyttä n.24cm. Kuten mieheni (kovin maskuliinisesti) totesi, Efelantti näyttää siltä että se on ihan pakko ottaa syliin ja halata. Lapset ovat samaa mieltä, sillä Eemeli tylytti minua juuri ennen nukkumaanmenoaan siitä, että KAIKILLA lapsilla pitää olla oma ;)
Katsellaan millaisia kuoseja tulevaisuus ja kirpparikäynnit Efelantteihin tuovat, nyt ollaan vielä tässä auringon keltaisessa :)


Ensimmäinen Efelantti



Pikkuriikkisen on vielä Efelantinkin kaavassa hiomisen varaa, mutta vallan mainio kaveri hänestä tuli näinkin.
Efelantti joutui myös heti valmistuttuaan lastenhuoneen pyöritykseen, mutta alan kyllä näitä pehmoystäviä ompelemaan myyntiinkin heti keksittyäni tuotteelle sopivan hinnan ;)

Pehmoharjoittelua




Tänään päätin kokeilla onnistuisinko tekemään Kärttyisen Kanin lakanasta ja vanusta.
Sain idean ihanalta ystävältäni, joka ehdotti että vaatteiden lisäksi ompelisin tuleville wanhanajan markkinoille myös pehmoja.
Hiukan vaatii kaava vielä hiomista, mutta kiva Kani tuli ja jos ei muuta, niin Helmi ilostui uudesta unikaverista ikihyviksi.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Ensimmäinen itse kaavoitettu naisten tunika



Tänään muuttui kirpparilta löytynyt lakana kauniiksi naisten tunikaksi.
Aika suuritöinen oli tämä homma, sillä ensin pähkäilin kaavaa vapaalla kädellä monta tuntia.
Tunikasta tuli kuitenkin aivan ihana. Se on pehmoinen, kuin lakana, jossa on nukuttu mahdollisesti satoja öitä ;) ja kaareva pääntie onnistui loistavasti.
Tunika on eka myyntiin ompelemani naisten vaate ja siksikin merkitykseltään erityinen.

Tunika on kokoa L ja lähipäivinä yritän saada siitä kuvaa jonkun päällä, jotta näkyy muoto paremmin. Oman vatsavyöhykkeeni kanssa tunika ei ihan puhunut samaa kieltä ;)
Hintaa tunikalla on 38€ ja sitä voi tiedustella mailitse kanivaate@gmail.com

Edit.
USKOMATONTA kyllä, mutta tällaisella aikataululla tunika on MYYTY.
Ei siis muuta kun ompelemaan uusia ;)

Raitahiipat sovituksessa




Vedin raitahiipat Helmille ja Hermannille kokeeksi päähän ja ihanathan noista tuli!
Paremmin saa hatuista kuvaa, kun näkee ne lapsen päässä :)
Hermannilla hiippa kokoa 1 ja Helmillä samanmoinen kokoa 2.
Kummatkin ovat vielä vapaana.

Ihanan Elsan ihana mekko


Tässäpä jo kesällä ystäväni ihanalle pirpanalle tuliaisiksi ommeltu hame.
Mekko on takaa kokonaan auki ja nepparikiinnitteinen.
Tulipas noista ihana yhdistelmä...tytöstä ja mekosta :)

maanantai 7. syyskuuta 2009

Kukkivat lappuhaalarit





Tänään kaavoitin ekat kopiohaalarit meidän tän hetken lempparilappuhaalareista.
Kangas on ihan kaupasta ja uudenkarheaa, mutta palalaarilöytö ja siksi näistä tuli uniikit! Nämä haalarit (kokoa 92) siis ihan Helmille omaan käyttöön ommeltu, mutta nyt on kaavat olemassa, joten kyllä näitä alkaa tehtaasta toki tuupata erikokoisia ja erilaisilla kuoseilla ;D

Lähikuvasta näkyy etuosan laskos, joka tuo haalariin tyttömäisen tuulahduksen.
Kyllä oli prinsessa melko muikeena, kun päiväunilta herättyään sai uudenkarheat lappuhaalarit vetäistä päälleen. Näitä täytyy saada lisää!

Retrohiippa toiminnassa...


Tässä vielä kuva eilisen illan retrohiipasta ihan noin käytännössä.
Tämä kyseinen hattu on siis kokoa 2 ja ai, että siihen sattuikin hyvin nuo kuviot!
Suloiselta Helmi näyttää hattu päässään, vaikkei kuvauksesta kauheasti innostunutkaan ;)

Pirteät raidat ja hurmaavat retrokukat




Raidallisista hiipoista vasen on kokoa 2 ja oikea kokoa 1.
Kumpaakin kokoa on valmiina ja MYYNNISSÄ 2kpl.

Kukalliset hiipat ovat samoin vasen kokoa 2 ja oikea kokoa 1.
Hiipat ovat uniikkeja ja kumpikin vielä MYYNNISSÄ.

Raidalliset hatut ovat luonnossa noin tuhat kertaa kauniimpia, kuin kuvassa. Laitan huomenna lasten herättyä kuvia, joissa hatut näkyvät toiminnassa -jospa näin niistä saisi edes hiukan paremman kuvan.